Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Kommentti: Koskaan ei pidä luovuttaa

Kello tikittää. Rahat ovat lopussa. Menestys uupuu.  Perinteikäs Sauber on paininut viime kaudet talousvaikeuksien ja menestymättömyyden synkissä vesissä. Pascal Wehrleinin mahtava ajo Espanjan osakilpailussa toi valoa tunnelin päähän. Sauber avasi vihdoin pistetilinsä! Vuodesta 1993 lähtien kuninkuusluokassa kilpaillut Sauber on ollut viime kausina vain varjo entisaikojen tallista. Perustaja, legendaarinen Peter Sauber myi viime kesänä osakkeensa tallista  Longbow Finance-nimiselle yritykselle. Vaikka Peter itse poistuikin F1-varikoilta, jäi tallin nimi silti Sauberiksi. Sauber saavutti viime kaudella ainoastaan kaksi pistettä. Brasilialaiskuljettaja Felipe Nasr sijoittui kotikilpailussaan yhdeksänneksi. Auto oli läpi kauden susi, eivätkä talousvaikeudet helpottaneet sen kehittämistä. Päinvastoin. Lisäksi pienen pistesaaliin myötä kunnolliset bonusrahat jäivät saavuttamatta. Kukaan ei silti luovuttanut.  "Vaikeudet ovat sitä varten, että ne voitetaan". Lainaukseni lienee