Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Näkökulma: Pulinat pois, Verstappenin rangaistus oli ainoa ja oikea

Sinivalkoiset lasit ovat visusti pöydällä, joskin en ole niitä aikoihin käyttänyt. Tiedoksi vaan. Formula Ykkösten USA:n osakilpailun jälkipuinti on ollut lähinnä naurettavaa seurattavaa. Max Verstappen ohitti viimeisellä kierroksella Kimi Räikkösen oikaisemalla radan viimeisen sektorin nopean, oikealle kääntyvän shikaanin. Tuomaristo lätkäisi hollantilaiskuljettajalle viiden sekunnin aikasakon, mikä nosti suomalaiskuljettajan lopputuloksissa takaisin kolmannelle sijalle. Täysin oikea ratkaisu, FIA. Sen sijaan koko sunnuntain hävettävimmän teon teki Verstappenin Isä, Jos. Hän hankki itselleen tuhansia uusia seuraajia lataamalla sosiaalisen median palveluun Twitteriin kansainvälistä autoliittoa, sen tuomaristoa ja Ferraria solvaavia twiittejä. Poika rellestää radalla ja isä sosiaalisessa mediassa. pic.twitter.com/Mkg5MR1IGG — Jos Verstappen (@MaVic009) 22. lokakuuta 2017 Jos olisin ollut Jos, puhelimeni olisi pysynyt visusti housujen taskussa. Tällaiset avautumiset sai

Näkökulma: Ferrari on itse maailmanmestaruuden pahin uhka

Loppusuoralle kääntyvä Formula 1 -kausi on ollut mahtava. Ferrari ja Mercedes ovat taistelleet toisiaan vastaan viikonlopusta toiseen ja Red Bull työnsi oman lusikkansa soppaan viime viikonlopun Malesian osakilpailussa. Neljänsadan metrin aitajuoksu on kääntynyt viimeiselle suoranpätkälle, jossa yksikin virhe maksaa paljon. Ferrarin Sebastian Vettel , sekä Mercedeksen Lewis Hamilton taistelevat kuljettajien maailmanmestaruudesta. Merkkimestaruus on menossa saksalaisvalmistajan suuntaan, mutta kuljettajien pokaalin osoite on vielä auki. Mercedes on ollut avain mestaruuden paratiisiin jo usean kauden ajan. Ferrarilla on sen sijaan voitettu kuljettajien maailmanmestaruus niinkin kaukaa, kuin vuonna 2007. Hyvä lukija, kuka tuolloin oli asialla? Kimi Räikkönen.  Ferrari on tehnyt kolmen edellisen kauden ajan upeaa työtä. Se sai kirittyä Mercedeksen etumatkan kiinni vihdoin täksi kaudeksi ja liput ovat liehuneet Maranellossa osakilpailuvoittojen kunniaksi. Kaudella 2014 käynnistetty ku